Sivut

14.1.2013

Vastalause ennakkoluuloille

Joogaohjaaja Miika Lehto demonstroi yhtä seisoma-asanaa.
Hyvin tavallinen ajatusten kulkuni menee minulle tuntemattomien asioiden kohdalla näin:

"Se on jotakin epäilyttävää, ei voisi minua vähempää kiinnostaa, jotain hihhulitouhua tai idioottien hommaa. Päätöntä ja turhaa."

Jossakin vaiheessa aloin saada itseäni kiinni tällaisista ajatuksista ja ymmärsin, miksi elämä näytti minulle niin kapealta. Kuulin sanottavan, että elämä on täynnä mahdollisuuksia, mutta en minä vain sellaisia nähnyt. Ei ihmekään tuollaisilla ajatusradoilla.

Myös joogan kanssa tilanne oli aikoinaan tällainen. Ajattelin, että se on henkevää touhua, jossa jokin piilomantra aivopesee osallistujiaan.

Sitten ymmärsin, että tuo edellä mainittu ajatusrykelmä kertoo minulle juuri niistä asioista, joita minun pitäisi kokeilla. Minun tulisi esittää vastalause ennakkoluuloilleni. Useamman eri asian kokeilun jälkeen (mm. yhdistystoiminnan, juoksemisen ja julkisten blogien kirjoittamisen) rakensin itselleni mantran: Jos et ole kokeillut, et todellakaan voi tietää.

Ja niin on ollut tähän päivään asti jokaisen kokeilemani asian kohdalla: Totuus on aina ollut aivan toista kuin mitä olin osannut kuvitella. Mantra on oiva sikälikin, että se avaa silmät aina vain isommaksi maailman mahdollisuuksia kohtaan.

Joogan kokeilu on ollut suunnitelmissani muutamia vuosia ja vihdoin priorisoin sen riittävän korkealle, jotta pääsin itse asian pariin. Kyseessä oli kansalaisopisto Otsolan järjestämä astangajoogan viikonloppualkeiskurssi.

Ensimmäinen kerta järjestettiin perjantaina iltapäivän puolella. Saliin oli kokoontunut kolmisenkymmentä tyyppiä, joista muutamille jooga oli entuudestaan tuttu juttu. Paikalla oli vanhempia ja nuorempia, atleettisia, punk-henkisiä, mitä erilaisimpia ihmisiä.

Ensimmäisen kerran antiin kuuluivat hengitystekniikan opettelu (joka kuulosti alkuun naurettavalta puhinalta, mutta jonka sain havaita erinomaisen tehokkaaksi), aurinkotervehdys (päätin testata kevään mittaan aamukahvin korvaamista aurinkotervehdyksellä, sen verran energisoiva liike on kyseessä) sekä hieman astangajoogan historiaa.

Jo ensimmäisellä kokoontumiskerralla yksi ennakko-odotukseni kävi selkeästi toteen: Olin tasan niin jäykkä kuin olin kuvitellutkin.

Toinen kurssikerta lauantaina oli pidempikestoinen ja kun aurinkoa tervehdittiin useampia kertoja, kirposi otsalle jo aikamoinen hiki. Joogasali tuntuu olevan muuten siitä poikkeuksellinen paikka Suomessa, että siellä hymyily on täysin normaalia, jopa asiaan kuuluvaa. Joogaohjaajan ohjeistus "voit myös hymyillä itsellesi" oli kurssin parhaita.

Toisen kerran oivallus oli, että kun olin kuvitellut tasapainoni varsin hyväksi, oli se kaikkea muuta. Seisoma-asanoissa mies huojui kuin heikompi radiomasto myrskytuulessa.

Jos ensimmäisellä kerralla huomasin olevani yhtä jäykkä kuin mitä olin kuvitellut, kolmannen kerran perusteella saatoin todeta itseni vielä tätä jäykemmäksi. Pari liikettä meinasi reväyttää lihaksia käsistä ja jaloista, joten etenin niiden kanssa varovasti.

Yleisesti astangajoogakokeilu sai minut ymmärtämään, että muutamia vuosia tekemäni lihaskuntoharjoitukset ovat kehittäneet lihaksistoa hyvin epätasaisesti. Osa astangajoogakerroilla havaituista lihaksista oli minulle lähes uusia tuttavuuksia ja muutamat lihakset olivat taas kasvaneet sekä jumittuneet sellaisiksi möykyiksi, että ne olivat lähinnä tiellä. Ihmekös askellus tuntuu aika ajoin niin kankealta.

Astangajoogakokeilu jää itselleni mieleen eräänä elämäni merkittävimmistä oman epäilykseni täydellisistä kumoamisista. Jään vielä pitämään peukkuja, että saan paikan kevään peruskurssille.
Päästä sydämesi auki ja katso eteenpäin, kuten elämässä yleensä. - Miika Lehto