7.4.2013

Oodi keväälle

Raija Kivimetsä kirjoittaa Hidasta elämää -sivustolla aivan loistavaa blogia, jonka tuoreimmasta kirjoituksesta sain sytykkeen kirjailla oodin keväälle.

Kun suuntaan arkisin töihini, aurinko tervehtii minua usein rappukäytävän ikkunasta. Iltapäivällä se tulvii asuntooni valtoimenaan. Mielettömintä on kuitenkin suunnata vaikkapa Kirjurinluodolle lenkkeilemään ja istumaan Polsanluodon pitkospuille. Kevätaurinko valaisee upean luonnon jokaisen pienen yksityiskohdan loputtomasti hämmästeltäväksi.

Kevät on puhdistautumisen aikaa, kirjoittaa Raija, ja tulin aloittaneeksi puhdistautumisen jo alkuvuodesta luonnollisten "tuo tuntuisi hyvältä"-ajatusten saattelemana. Ehkä olin saapunut siihen pisteeseen, jossa minulla vihdoin oli yhteys kuunnella sydämeni ääntä ja sitä toteuttamalla tehdä jokaisesta päivästä rajattoman riemun pitkä hetki.

Astangajooga on ollut huipputehokasta kehon ja mielen puhdistamista. Se on lisännyt tuntuvasti voimaa, notkeutta ja tasapainoa, mutta saanut myös mielen rauhalliseksi ja kestävästi onnelliseksi. Surya namaskarat eli aurinkotervehdykset ovat mitä osuvimpia liikkeitä kevätauringon lämmittäessä kehoa ja mieltä.

"Luonto on ylivertainen ylikierroksilla laukkaavan mielen ja laitteista johtuvan digiähkyn taltuttamisessa.  Lähde pitkälle kävelylle metsään, puistoon tai veden äärelle", kirjoittaa Raija.

Allekirjoitan Raijan näkemyksen täysin. Usein olen kerryttänyt ahdistustani tietokoneen äärelle jumittuneena ja kuvitellut, että ehkä joku hassunhauska YouTube-video tai viimeistään Yle Areenasta bongattu luontodokumentti piristäisi mieltä.

"Mitä ihmettä?!" - Saan onneksi keskeytettyä ajatuksenjuoksuni, joka on ajoittain kieltämättä ruosteessa: Muutaman kivenheiton päässä aito luonto heräilee talviuniltaan ja minä kuvittelen onneni löytyvän miniläppärin ruudulta katsotun luontodokkarin avulla... Pori on täynnä elämää ja minä muka tyytyisin katselemaan käsikirjoitettuja elämänmallinnuksia nettitelevisiosta.

Raija suosittelee myös syömään (ja juomaan) vihreitä juttuja. Viherpirtelöt ovat olleet repertuaarissani muutamia vuosia, mutta joululoman jälkeen pykälään kääntyi uusi vaihde: Päädyin kuin luonnostaan syömään pääosin raakaa kasvisravintoa, aluksi silkasta mielenkiinnosta ja sen jälkeen "tämä tuntuu todella hyvältä" -ajatusten saattelemana. Ehkäpä kirjoittelen tällaisen evästelyn tuloksista myöhemmin, pidemmän kokeilujakson perästä, mutta jo nyt todettakoon, että oloni ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin kevyt ja mieleni näin kirkas. Sopii kevääseen täydellisesti.

Kohtalon johdatuksella on varmasti ollut myös sormensa pelissä alkuvuoden elämässä: Tiedustelin niin ikään mainiota blogia kirjoittavalta, kauppahallin luomupuodissa työskentelevältä Maijalta tahoa, jota voisin haastatella Virtaamoon villivihanneksista ja sain suositukset villimies Heikki Ruususen suuntaan.

Päädyin sitten Heikin järjestämään tilaisuuteen kuuntelemaan asiaa villiruoasta ja laajemmin ruokakulttuurista. Enkä ole rehellisesti sanottuna eläessäni kuullut niin kovaa asiaa aiheesta. Heikin kertomukset lyövät laudalta monen valtakunnan vakiintuneen gurunkin tarinoinnin: Mukana on tunnetta, aitoutta, kirkkaita näkemyksiä, syvää ymmärrystä ja loistavia käytännön vinkkejä.

Heikiltä olenkin sitten ammentanut villivihannestietoutta niin Villi Elo -sivuston avulla kuin miehen itsensä puheista. On myös aivan loistavaa saada guru mukaan Löytöretki hyvinvointiin -tapahtumaamme, joka on tietynlainen piste henkilökohtaisen kevätheräämiseni päälle.

Tätä kirjoittaessa harmaa taivas on peittänyt auringon ja sataa lunta. Moni ystävä on Facebookin mukaan harmaannuttanut mielensä sen mukana ja itsekin ajattelin, voiko oodia keväälle julkaista tällaisena päivänä? Nopeasti päädyin tulokseen, että ehdottomasti voi! Blogin otsikossa mainittua asenneohjetta mukaillen:

Mitäpä pieni lumisade haittaa ketään, jonka sisällä paistaa kevätaurinko?